Glögi-iltoja ja raukeita puuronmakuisia aamuja

On taas se aika vuodesta, kun joululaulut soivat, tontut kurkkivat ikkunoista ja ensimmäiset joulukoristeet ovat ripustettuina niin sisällä kuin ulkosallakin. Jossain päin Suomea saattaa olla kunnon nietokset ja toisaalla niitä vielä odotellaan. Kumpaakin osaa Suomea yhdistää kuitenkin sama joulukalenteri ja lähestyvä joulun mukanaan tuoma yleinen kiireettömyys.

Joulutraditiot ovat sellainen asia, joista jokainen haluaa nauttia. Osa kuuntelee joulurauhan julistuksen, jotkut laittavat ruokaa yhdessä koko suvun voimin, moni käy kirkossa hiljentymässä ja toiset saattavat suunnata pulkkamäkeen. Myös takka kuuluu monen suomalaisen jouluun. Se tarjoaa erilaista katsottavaa kuin kilpakumppaninsa televisio ja monesti se tarjoaa myös perinteisen tavan valmistaa ruokaa. Aito liekki antaa mukavan makulisäyksen ja joskus lopputulos saattaakin maistua taivaallisen hyvältä.

Linnatulen valikoimasta löytyy erilaisiin ruoanlaittotapoihin taipuvia tulisijoja. Valikoiman ääripäitä edustavat massiiviset varaavat tiilitakkaleivinuunit ja sirot, kevyet puuhellat. Takkaleivinuuni tarjoaa näistä monipuolisimman ruoanlaittoelämyksen, sillä niissä voi paistaa kinkut ja lämmittää jouluiset laatikot, kun taas pienet keittolevyt mahdollistavat niin aamukahvien kuin iltaglögien lämmityksen puuron keiton ohella. Tämän kaiken lisäksi varaavat takat tarjoavat myös mukavaa lämpöä vielä pitkään liekkien hiipumisen jälkeen ja onkin mukavaa köllähtää pehmeään sänkyyn lämpimässä kodissa ja sulkea silmät lumen mukanaan tuomaa jouluista valkeutta miettien.

Aamulla, kun herää, on jalat mukava ensimmäisenä asettaa lämmintä lattiaa vasten ja tallustella paljain jaloin rauhassa lukemaan aamun lehteä jouluinen mielenrauha saavutettuna. Ehkä siinä samassa voisi tuletkin laittaa taas takkaan…


Scroll to Top